Harvemmin arkipäivässä tulee pohdittua aivojen toimintaa, vaikka aivot ovat meidän olemisemme perusta. Ne vaikuttavat ja muovaavat meidän jokapäiväistä arkea, käytöstä ja ajattelua. Vielä harvemmin ajattelemme, että maailman ihmisten aivot ovat jokaisella ainutlaatuiset ja toimivat myös eri tavalla. Saamme syntymässä ulkoisen olemuksen, temperamentin, mutta myös omanlaiset aivot. Jotta tilanne ei olisi aivan kirjava, suurin osa maailman ihmisistä, noin 90 % on ns. “neurotyypillisiä”, aivot toimivat keskimääräisesti, pääpiirteissään samalla tavoin kuin muilla ja erilaiset ympäristöt, oppimistavat ja laitteet on useimmiten tehty ajatellen näitä keskimääräisiä aivoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat “normaaleja”, parempia tai kaikki samanlaisia, heidän neurologia vain on hyväksytty yhteiskunnassa.
Aivojen monimutkaisuus on monta kertaluokkaa suurempi kuin minkään kosmoksen rakenteen, sanoo fyysikko Sir Roger Penrose. Maailmassa on suuri joukko lapsia, nuoria, aikuisia, vanhuksia, joiden aivot toimivat jollain tavoin erilailla. Heillä on ikäänkuin erilainen käyttöjärjestelmä. He ovat saattaneet saada diagnoosin ADHD, autismin kirjon häiriö, asperger, Rettin oireyhtymä… ja toisaalta monen erityispiirteet ovat saattaneet jäädä huomiotta.
Voisimmeko luoda maailmaan suvaitsevaisuutta myös neurokirjon suhteen? Voisimmeko ajatella, että neurokirjo ei ole niinkään häiriö vaan rikkaus? Voisimmeko ajatella ja toimia niin kuin amerikkalainen lääkäri, joka aloitti tapaamiset perheiden kanssa sanoen: “Onneksi olkoon, lapsellanne on adhd!” Kuulostaa äkkiseltään väsähtäneelle vanhemmalle melkein loukkaavalta...vai olisiko tässä sittenkin jotain oikeaa suhtautumista? Voisimmeko nähdä erilaisuuden tässäkin voimavarana, arkeamme rikastuttavana asiana? ADHD lapsi on luova, energinen, idearikas ja saattaa olla parhaimmillaan kriisin keskellä. Autismin kirjon nuori saattaa olla supermuistaja, looginen ajattelija,erityisen lahjakas jossakin ja tarkka yksityiskohtien havaitsija. Vaikka pyrkisimme arvostavaan, positiiviseen näkökulmaan, se ei poista meiltä sitä, että erilainen neurologia tuottaa usein haasteita vanhemmuuteen, koulunkäyntiin, elämässä pärjäämiseen ja näihin haasteisiin tarvitaan usein myös kodin ulkopuolista tukea.
Me voimme kuitenkin oikealla suhtautumisella tukea näitä perheitä, lapsia, nuoria pärjäämään ja kukoistamaan omalla erityisellä tavallaan tässä maailmassa. Tärkeää on opettaa lapsille ja nuorille “keitä he ovat” eli auttaa heitä löytämään oma tapa elää, oppia, muistaa, kommunikoida, rakentaa ystävyyssuhteita. Usein tämä tarkoittaa sitä, että meidän omat (neurotyypilliset) ratkaisut ja tavat eivät toimi oppaana vaan meidän täytyy lähteä tutkimusmatkalle: kuka on tämä lapsi/nuori? Miten hän oppii? Millaiset tavat auttavat häntä hillitsemään tunteitaan? Miten hän oppisi ilmaisemaan itseään? Usein tarvitaankin arjen uudelleen oppimista ja “ohjelmointia” jotta jo syntynyt haitallinen käytös ja negatiivinen vuorovaikutus voidaan purkaa ja luoda tilalle jotakin uutta, toimivaa, myönteistä.
Kutsun teidät kaikki mukaan tälle kiehtovalle tutkimusmatkalle yhdessä Perhe Go:n kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja lähdetään etsimään teidän perheen Go-tunnetta, miltä tuntuu kun arki taas sujuu, jos ei täydellisesti niin ainakin paremmin.