Meistä jokainen tarvitsee (mieluiten) lapsuudessa aikuisen tai aikuisia ja ympäristön, joka tukee tunne- ja itsesäätelyä. Lapsen tunne-elämä ja temperamentti voi olla synnynnäisesti ailahteleva ja itsesäätely hyvin heikko. Toisaalta tunne-elämä voi olla sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt eikä parhainkaan vanhemman vuorovaikutus tunnu helpottavan tilannetta tarpeeksi. Tunnesäätelyvaikeudet voivat kehittyä myös vaikeiden elämänkokemusten ja vuorovaikutus- ja traumakokemusten myötä ja esim. neuropsykiatrisen häiriön (esim. ADHD, autismin kirjo) vuoksi. Hankalinta on, jos taustalla yhdistyy nämä eri tekijät.
Lapselle on tärkeää, että hän oppii vanhemman avulla tunnesäätelyn vaiheet: tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan, kokemaan ja elämään tunteen, kiinnittämään huomion muualle pois tunteesta ja ratkaisemaan asioita, jotka tuottavat hankalia tunteita. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa, että vanhempi tunnistaa ja ja vahvistaa lapsen yksilöllisen (tunne)kokemuksen. Vanhempi myös peilaa lasta eläytymällä empaattisesti hänen tunteeseensa. Vanhemman tai muun aikuisen halu nähdä vaivaa ja ponnistella ymmärtääkseen lasta on tärkeä viesti lapselle. Tällaista mielen työtä voi pitää vastineena sylissä pitämiselle, mielen sylinä (Larmo 2010). Sen kautta pieni lapsi oivaltaa, että toinen ihminen voi haluta pyrkiä ymmärtämään ja jakamaan hänen kokemuksiaan mielessään. Aina se ei onnistu täydellisesti, eikä tarvitsekaan.
Tunnistamisen ja nimeämisen jälkeen lapsen annetaan myös kokea tunne rauhassa tai muulla sopivalla tavalla, ehkä aikuisen tuella jos tunne on suuri. Mitätöivässä ilmapiirissä aikuinen ohittaa ja mitätöi lapsen tunteen ja kokemuksen vaikka ei aina tahallisesti, toista (jopa omaa lasta) on usein vaikeaa ymmärtää. Hienoa on, että sitäkin taitoa voi opetella. Mitätöinti voi tapahtua niin, että lapselle kerrotaan tai osoitetaan hänen olevan väärässä, kun hän kertoo olotilastaan, että aikuinen tietää aina paremmin miltä lapsesta pitäisi tuntua. Tai lapselle viestitetään, että hän ei saa kokea sitä mitä kokee. Esimerkiksi jos lapsi itkee satutettuaan itsensä, vanhempi sanoo: “Ei tuo sattunut, turha itkeä”. Usein näin tapahtuu negatiivisten tunteiden kohdalla. Itse asiassa suurimman osan tunnehaasteista meille aiheuttaa suhtautumisemme juuri negatiivisiin tunteisiin. Niitä on vaikeaa sietää ja sallia, koska ne ovat psyykkistä kipua, jota pyrimme luontaisesti välttämään. Kun huomaamme negatiivisen tunteen itsessä tai lapsessa heräävän, hyppäämmekin ehkä suoraan positiiviseen uudelleen orientoitumisvaiheeseen tai ratkaisuihin ja neuvoihin: “ Nyt katsotaan eteenpäin”, “ei jäädä tuleen makaamaan”, “nyt hymyä huuleen taas”, “menehän lenkille niin piristyt” jne. Haluamme nopeasti ohittaa tunteen tai ottaa ikävän tunteen pois. Tulevaisuuteen ja positiivisuuteen suuntaus on sinänsä oikea mutta sinne ei pidä eikä voi mennä oikotietä. Ensin tunne pitää saada tunnistaa ja kokea rauhassa. Muuten tunne jää vaikuttamaan pinnan alle. Joillakin ihmisillä haaste on päinvastainen, heillä on synnynnäisesti tarkka silmä vaaroille ja negatiivisille tulkinnoille, he jumittuvat negatiivisiin tunteisiin kiinni pitkäksi aikaa. Tällöin voi olla tarpeellista myös välillä siirtää nopeammin katsetta positiiviseen, yrittää nähdä asioissa myös se hyvä ja siirtää mielen tarkkaavuutta sisäisestä kokemuksesta kohti toimintaa.
Kun lapsi kokee turvaa ja hänen tunteensa tulevat kohdatuksi, syntyy turvallinen kiintymys vanhempaan ja ns. episteeminen luottamus. Episteeminen luottamus tarkoittaa, että lapsi tai aikuinen luottaa toiseen ihmiseen ja sen kautta tältä saatavaan tietoon ja oppiin. Mitä lapsen tai omien tunteiden jatkuvasta ohittamisesta ja mitätöinnistä voi seurata? Tässä muutama valikoitu näkökulma asiaan:
Tunteiden ali/ylisäätely
Olemme synnynnäisestikin yksilöllisiä sen suhteen, kuinka tunneherkkiä olemme. Marsha Linehan (1993) vertaa voimakasta tunnehaavoittuvuutta palovammaan: kokemukset tuntuvat suuresti, jopa sattuvat. Sensitiivinen ihminen huomaa pienenkin ilmeen tai äänensävyn muutoksen. Herkkyys on voimavara ja elämä on tunteiden värittämänä monimuotoista. Herkkä ihminen saattaa kuitenkin alkaa pelkäämään tunteitaan, tukahduttamaan niitä tai estää itseään ajattelemasta tunteita. Jos vanhemmat tämän lisäksi suhtautuvat lapseen mitätöivästi, voi tilanne johtaa tunteiden ylisäätelyyn. Helposti miellämme ehkä tällaisen henkilön kulttuurissamme ihailtavaksi, hän pystyy toimimaan rationaalisesti tilanteessa kuin tilanteessa eikä tunteet näy tai heilauttele häntä. Ongelmaksi tässä syntyy se, että ihminen ei voi säädellä pois vain tiettyjä tai negatiivisia tunteitaan vaan tällöin hän tulee samalla säädelleeksi pois myös myös hyvää ja positiivista. Elämä saattaa muuttua suorittamiseksi ja kadotamme tunnekompassimme. Tunteet kuitenkin saavat nimensä mukaisesti elämän tuntumaan! Olo voi tuntua tyhjältä ja lattealta jos tunteisiin ei ole kosketusta. Arki sujuu mutta olo on harmaa. Muille näkyvämpi tunnesäätelyn haaste on heillä, jotka alisäätelevät tunteitaan eli he näyttävät ympäristöönsä suuresti ja usein tunteitaan ja joutuvat ehkä ongelmiin näissä tilanteissa. He saavat ehkä mieltään hetkellisesti kevennettyä mutta lähipiiri saattaa kärsiä tilanteesta. Joskus tunteiden tuuletteluun ja aggression purkuun fyysisesti kannustettiinkin hyvänä keinona mutta nykytutkimukset kertovat, että esim. aggression purkaminen ulos vain lisää aggressiota ja vihaisuutta. Joskus tunnesäätelijä ääripäiden on vaikea ymmärtää toisiaan. Joillakin onnekkailla tunnesäätely onneksi toimii vaivattomasti ilman, että siihen juurikaan kiinnittää huomiota, useimmilla on välillä haasteita ja joillekin tunteiden säätely voi olla koko ajan vaikeaa.
Aggressiivinen käytös tai sisäänpäin kääntyminen:
Jos lapsen tunnekokemus ohitetaan tai mitätöidään jatkuvasti, lapsen voi olla vaikeaa tyyntyä tunnekuohuissaan ja tämä voi kuormittaa perheen arkea. Normaalisti tunteet kestävät lyhyen aikaa, ehkä minuutteja. Tunne viriää, se tunnistetaan, nimetään, koetaan ja se lähtee tyyntymään. Toki voimakkuuteen vaikuttaa synnynnäinen temperamentti. Jos tunteisiin ei vastata oikealla tavalla, voi olla että pienetkään tunteet ei tyynny vaan kestävät pitkään ja ovat intensiivisiä. Lapsi alkaa ehkä itsekin pelkäämään omia, suuria, vellovia tunteitaan. Kun tunne viriää, se tuntuu hallitsemattomalta tai vaaralliselta ja lapsi on keinoton säätelemään itseään. Tai toisaalta rauhallisempi lapsi oppii ettei tunteita kannata ilmaista lainkaan tai tuntea vaan ne pitää kätkeä ja lapsi alkaa elämään vain järkiminän kautta. Lapsi oppii ehkä reagoimaan tunteisiinsa toisella tunteella eli alkuperäinen tunne jää piiloon kun päälle liimautuu vaikkapa häpeä omasta tunteesta tai suojaksi viha. Voi olla, että tunne piiloutuu heti tekojen alle: lapsi lyö, potkii, hajottaa paikkoja tai vastakohtaisesti vetäytyy omaan oloonsa. Lyömisestä voi tulla pysyvä tunteiden säätelykeino: ainakin voi “tukkia sen suun” joka aiheuttaa itselle kipeitä tunteita puheillaan. Tässäkin pyrkimyksenä on välttää negatiivisia, kipeitä tunteita, psyykkistä kipua. Voi olla, että ihminen ei lainkaan enää huomaa alkuperäistä tunnetta, koska toinen tunne viriää päälle niin nopeasti.
Ihmissuhteet
Tunnesäätely on isossa roolissa ihmissuhteissa mutta yhtenä mekanismina on edellä kuvattu tilanne, jossa ihminen on oppinut reagoimaan alkuperäisiin tunteisiin toissijaisilla tunteilla. Tällöin ihminen etääntyy omasta aidosta minästään ja tunteistaan ja hän voi kokea, että ei saa myöskään muihin ihmisiin aitoa kontaktia, on kuin lasin takana. Muut saattavat myös tulkita häntä väärin. Jos ihminen esim. oppii peittämään tunteensa, muut eivät ehkä huomaa hänen hätää ja lohdutuksen tarvettaan ja hän jää yksinäisyyteen. Muiden on myös vaikeaa tuntea empatiaa esimerkiksi toisia lyövää lasta tai varsinkaan aikuista kohtaan vaikka viha olisi vain suojatunne, jonka alla on herkkä ja haavoittunut lapsi ja myöhemmin aikuinen.
Oppiminen, koulupudokkuus
Tunteissa ja kokemuksissa ohitettu lapsi alkaa myös ennenpitkää kokea häpeää. Hän kokee olevansa ihmisenä vääränlainen, kelpaamaton. On vaikeaa luottaa omiin kokemuksiin. Ihminen alkaa epäillä omia kokemuksiaan ja oikeutusta ololleen. Kun tämä jatkuu, ihminen ei enää tunnista omia tarpeitaan ja mieltymyksiään. Koko identiteetti voi jäädä epävarmaksi, ns. valeminuudeksi, jossa lapsi ei ole kasvanut omaksi itsekseen. Lapsi oppii ohjautumaan ulkoa käsin, välttämään ikäviä asioita ja negatiivisia tunnetiloja eikä pyrikään saavuttamaan itselleen tärkeitä asioita. Tämä voi vaikuttaa paitsi oppimiseen, myös esimerkiksi siihen, että nuoren on vaikea ponnistella koulussa kohti haaveitaan, vaikea tietää edes mitä haluaisi elämältä, mihin pyrkiä. Turvastrategiaksi voi tulla se, ettei edes yritä mitään niin ei epäonnistu myöskään tai valitsee jonkun toisen (vanhemman, suvun) tai median tarjoaman haaveen. Tavoitteet eivät ikäänkuin kuulu omaan elämään. Myös autoritäärinen kasvatus ja liiallinen kuri vähentävät tutkimusten mukaan lapsen itse- ja tunnesäätelykykyä. Voisiko nämä liittyä myös moneen koulupudokkuustarinaan?
Ääriajattelu
Miten tunnesäätely voisi liittyä ääriajattelun kehittymiseen? Kun lapsi ei tule kohdatuksi tunteineen ja kokemuksineen, rakentuu pikkuhiljaa lapsuudessa turvaton kiintymyssuhde. Episteeminen luottamus jää heikoksi eli ihmisen on vaikeaa asettua suhteeseen, jossa voisi ottaa tietoa vastaan toiselta henkilöltä. Hän ei luota tiedon antajaan, opettajaan tms. ja oppiminen estyy. Myös itse tieto uhkaa hänen turvallisuuttaan, koska se horjuttaa maailmankuvaa liikaa. Tämä ennustaa samalla mielen kognitiivisen avoimuuden kaventumista tai jopa sulkeutumista, matalampaa epävarmuuden sietokykyä ja taipumusta dogmaattiseen ajatteluun eli vain oma katsomus nähdään oikeana. Tällöin henkilö myös todennäköisemmin säästelee älyllistä ponnistelua ja omaksuu herkemmin stereotypioita. Kruglanski (1989) on käyttänyt käsitettä episteeminen jäätyminen kuvaamaan taipumusta puolustaa olemassa olevia tietorakenteita, vaikka ne ovat vääriä ja harhaanjohtavia. Turvattomat yksilöt, jotka pelkäävät kiintymyshenkilön menettämistä, takertuvat ahdistuneina alkuperäisiin malleihinsa. Jos tunteet helposti hukuttavat alleen ja uhkaavat minäkokemusta, on ymmärrettävää pidättäytyä tiedolta, joka haastaa omia uskomuksia (Mikulincer 1997). Tiedon pysyvyys helpottaa omien tunteiden säätelyä. Turvallisesti kiintyneet taas ovat luottavaisempia ja se mahdollistaa mielen avaamisen tiedolle, joka haastaa myös olemassa olevia käsityksiä. Voisiko tämä mahdollisesti selittää sitä, että ihminen omaksuu esim. ääriajattelua ja sulkee kaiken käsitystä horjuttavan uuden tiedon ja kokemuksen?
Tunnetaidot eivät muuta arkea ja ajattelua hetkessä, niiden opettelu on enemmänkin maraton kuin pikajuoksu. Matka on tunteikas eikä kärsimykseltäkään säästy. Siltikin, toivon että reppu on jo pakattu ja maraton voi alkaa! Jos kaipaat hyvää opaskirjaa matkallesi, suosittelen kirjaa Viisas mieli Opas tunnesäätelyvaikeuksista kärsiville (viite alla).
Tunteikkain terveisin
Noora Tuhkanen Perhe Go Oy
Kirjoitus perustuu mm. seuraaviin lähteisiin:
Mieli meissä. Tasapainoista arkea mielentämisen keinoin. Keinänen, Martin. 2020
Viisas mieli Opas tunnesäätelyvaikuksista kärsiville. Sadeniemi, Minna; Häkkinen, Miikka; Koivisto Maaria; Ryhänen Teemu; Tsokkinen Anna-Liisa. 2021.
Ruuska: Mantalisaatioteoria lisää ymmärrystä muutoksen vaikeuteen ja hitauteen psykoterapiassa. https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/psyk_012020_ruuska.pdf
Mielenterveystalo: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/epavakaa_persoonallisuushairio
Mitä ihmettä-opi ymmärtämään lapsesi mieltä. Leea Mattila ja Janna Rantala