Olen pohtinut ihmisen kehollisuutta ja konkreettisia ihmiseen itseensä liittyviä tekijöitä psyykkisten häiriöiden taustalla. Keskustelu mielenterveysongelmien alkuperästä keskittyy kognition, oppimisen, vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen alueille, siihen, miten ongelmat syntyvät vuorovaikutuksen epäonnistuessa, tai negatiivisten kokemusten tuloksena. Terapeuttisissa menetelmissä korostuvat virhetulkinnat, yliyleistykset ja kognitiiviset merkityksenannot. Mielenterveyden keskiössä lasten ja nuorten puheissa nousevat usein kuitenkin aivan konkreettiset tekijät, kuten oma erilaisuus, ulkonäkö ja osaaminen, mitkä johtavat tietynlaiseen kohtaamisen, tai kohtaamattomuuteen muiden kanssa.
Oma erilaisuus suhteessa muihin, voi olla merkittävä häpeän lähde. Häpeä johtaa oman itsen puolien peittelemiseen, tai kompensoimiseen muulla toiminnalla. Jo varsin pienet lapset tunnistavat pienenkin erilaisuuden, kuten erilaisen vaatetuksen ja saattavat reagoida siihen varsin suoralla tavalla. Lapsi, nuori tai aikuinen, jolla on ulkonäöllinen tai toiminnallinen erilaisuus, kuulee aiheesta elämänsä aikana aiheesta useita kertoja haluamattaan. Mieleen alkaa kertyä kokemuksia muiden huomiosta, kommenteista, reaktioista, ja sosiaaliset tilanteet saattavat pitkään myöhemminkin herättää pelon muiden huomion kohteeksi joutumisesta ja aiheuttaa ahdistusta, välttämiskäyttäytymistä tai huolta omasta riittävyydestä tai arvosta.
Monet meistä ovat kuulleet, tai muistavat itse toisten viattoman kommentin: "miksi olet niin vakava?", "sulla on oudot jalat", "oletpa laiha, pitkä, lyhyt", "sulla on finni" jne. Nämä puolihuolimattomat kommentit, joita sekä lapset että aikuiset viljelevät, voivat porautua muistikuviin koko elämän ajaksi. Nämä ulkonäölliset tai keholliset tekijät voivat aikuisen silmiin näyttäytyä varsin vähäisinä, tai niiden merkitystä vähätellään: silmälasit, pituus, luomet, hampaat, korvat, ihonväri, etnisyys, vamma, puheen tuoton vaikeus, vatsaongelmat, motoriikan vaikeudet tai muu näkyvä erilaisuus, voivat lapsen elämässä olla aikuisuuteen asti merkittävä pelon tai ahdistuksen lähde. Samat tekijät toistunevat aikuisten sosiaalisen ahdistuksen tai masennuksen kaukaisella taustalla.
Kykymme ymmärtää erilaisuutta on ajoittain varsin heikkoa: aikuiset keskustelevat Twitterissä, miksi joku ei pidä tutustumisleikeistä ja toinen taas pitää? Miksi joku ei halua tehdä ryhmätyötä ja toiselle se on luontevaa? Miksi joku ei pidä maskia? Miksi joku pukeutuu eri tavoin, kuin valtavirta? Jos pyrkisimme ymmärtämään ihmisten perustavanlaatuista erilaisuutta, kuten temperamenttia, persoonallisuutta, ja lähtökohtaisesti kehollista ja toiminnallista erilaisuutta paremmin, ehkä ymmärtäisimme omien tulkintojemme, sekä maailmankuvan olevan hyvin erilainen, kuin jonkun toisen. Kiusaamisen ja syrjinnän taustalta löydämme vaikeutta hyväksyä toinen, vaikeutta asettua toisen asemaan, pelkoa erilaisuutta kohtaan, sekä ymmärtämättömyyttä erilaisia toimintatapoja kohtaan.
Aikuisina voimme vaikuttaa siihen, miten lapsi reagoi erilaisuuden edessä. Opetetaan lapsille, että aina voi olla ystävällinen, voimme opettaa että muiden arvostelu ei kuulu tapoihin, että omat ajatukset voi pitää mielessä, älä kommentoi toisen kehoa, ulkonäköä, toimintaa, tai erilaisuutta. Ole sensitiivinen, jos havaitset erilaisuutta, oli se mikä tahansa.
